Monday, 8 April 2013

Neon Blues

Kuvittele art deco-tyylisten pilvenpiirtäjien hallitsema kaupunkikuva. Kuvittele neonvalojen kaikissa väreissä palava nestemäinen tulimeri. Kuvittele modernin unelma, jonka ulottumattomiin haluat hetkeksi paeta.

Neon blues on kappale kaupunkilaisista.
Kappale jossa haaveillaan hiljaisuudesta minne liikenteen ääni ei kuulu, kirkkaasta taivaasta valosaasteen ulottumattomissa. Haavekuva, lopulta kuitenkin kertoja(t) jäävät omasta tahdostaan savusumun keskelle, koska kaupunkilaisia sydämeltään ikuisesti.

I wanna get close to the stars
Gaze at them with you
Without the neon lights
The neon blues

Halusin kappaleesta alusta asti dueton. Ja seurakseni studioon viimeisenä äänityspäivänä sen saapui laulamaan Mikko aka Afromikko. Tässä preview laulukoppiin.


Passing Human Parade - Studio Diary - Neon Blues from passing human parade on Vimeo.


Nyt se on sitten äänitetty! Yhdeksän biisiä purkissa ja iso kasa raitoja editoitavana. Seuraavan viikon siivoan ja editoin raitoja paikoilleen, sen jälkeen luovutan materiaalin miksaajan käsiin. Loppukuusta matsku viimeistellään Studio Kekkosella. Kiitos koko mukana olleelle jengille ja kiitokset mesenaateille; teidän tuellanne pääsemme miksaamaan. Ja viimeisenä päivänä saimmekin studioon spesiaalivieraan, kun mesenaattimme Segu kävi kuuntelemassa mitä olemme äänittämässä. Yhteisörahoittaminen on ihmeellinen hieno asia.







Next: post production!

Monday, 1 April 2013

Mysterium Tremendum

Pääsiäinen on mennyt kirjaimellisesti luurit korvilla.
Ensin stereotypella laulujen äänityksiä, sen jälkeen aloitin raakamiksailun. Synabassojen rakentelua ja kummituskongin äänitystä taustalle. Tämä pitkä matka alkaa vähitellen tulla ensimmäiseen virstanpylvääseen. Huhtikuun puolivälissä luovutan materiaalit pois omista käsistäni Julius Mauraselle, joka miksaa paketin kasaan.

Jotkut tarkkasilmäiset ovat kenties huomanneet että olkavarren tatuoinnissani lukee mysterium tremendum. Levyn viimeinen biisi kantaa samaa nimeä ja sen äänitys perjantaina oli erikoinen kokemus. Kirjoitin kappaleen vuosia sitten suunnattoman surun vallassa, enkä silloin pystynyt samaistumaan laulun sanoihin joissa kiitollisena toivotetaan näkemiin entiselle elämälle. Kappaletta kirjoittaessa odotin vielä sitä suurta kaunista päivää, jolloin pystyisin laulamaan ilman minkäänlaista mielenliikutusta. Nyt se oli sitten tullut. Istuin laulukopissa ja tajusin etten tuntenut mitään. Koko entinen elämäni on vain kaukainen ajanjakso jossakin, eikä sillä ole enää mitään merkitystä.  Mutta .. miten vedät purkkiin biisin jos se ei enää herätä suuria tunteita. Oikea tunnetila ei löytynyt Vesa-Matti Loiria miettimällä, (ei liioin Samuli Edelmania) ei penkillä istumalla, ei oikein nurkkaankaan tuijottamalla. Miten ne näyttelijät sen tekevät? Esittävät surua päivästä toiseen ja saavat toisen vielä uskomaan siihen. Lopulta kannoin kopperoon seurakseni Murrayn, tuon ikuiseen täysi-ikäisyyteen jähmettyneen mäyrä-ystävämme. Ja Murrayn karvaisiin lasittuneisiin silmiin katsoen vedettiin ne kuuluisat viimeiset lauseet tälle levylle. Jälkeenpäin ymmärsin että tämä oli se täydellinen mielentila tulkita biisi. Biisin kertojalla ei ole enempää sanottavaa. Hän toteaa, että tämä on pois käsistäni. Ja lopuksi kiittää, on puhdistunut.

Mysterium Tremendum on termi, jonka Rudolf Otto lanseerasi kirjassaan Das Heilige (1917).  Otto kuvasi uskonnollista tietoisuutta, jonka ydin oli jumalallisen pelkoa herättävä (ja kiehtova) olemus. Pyhä ja profaani ja niiden muodostama erikoislaatuinen liitto ihmisen mielessä, on kiehtonut minua aina ja ollut yksi kantava teema kirjoituksissani. Haluan ymmärtää miksi toimimme, kuten toimimme. Tatuointi tuli ensin, myöhemmin päätin nimetä myös viimeisen biisin samalla termillä. Luovutanhan biisissä kokemukseni universaalille vaa'alle, mysteeriksi jäävälle taholle, mikä tai kuka se sitten ikinä onkaan. Ja rakkaus; tuo omituinen kemiallinen reaktio, jonka vaikutuksenalaisena kuin pieni maksamato muurahaisen aivoissa, olemme hetken kuin humalaisia (tai zombeja koska meitä ohjaa suuremmat voimat kuin järki ja tahto) sekin pelkoa ja viehtymystä samaan aikaan. Siksi valitsin tämän nimen levyn päätösraidalle.

Perjantaina lauloin myös uudestaan kappaleen They Smoked and Stared at Us, joka tuntui viimein loksahtavan kohdalleen. Jottei täysin lohduttomaksi mene, niin tässä kappaleessa taas kertoja uskoo rakkauteen; toimii palavin silmin aatteensa puolesta.

Ensi perjantaina meillä on viimeinen lauluäänitys; se onkin duetto. Studioon saapuu vieraileva tähti Mikko Duke. Allekirjoittanut artisti jatkaa leikkaa-liimaa puuhia taustakongien kanssa. Palaamisiin siis pian!

Monin tuntemattomin terveisin
Annina