Wednesday, 7 December 2011

Maailmanpyöriä ja pusikoita

Kaksi päivää ja kaksi erilaista puistokokemusta. Sunnuntaina vietin tuntikausia vaeltaen Tiergartenissa, maanantaina käytin saman verran aikaa ihmetellen Spreeparkin kaatuneita dinosauruksia ja ryteikön keskellä nököttävää maailmanpyörää.

Spreepark on Plänterwaldissa sijaitseva suljettu huvipuistoalue. Mutaisten lenkkipolkujen keskellä kiertää aita, jonka yli lienee muutamakin urban explorer kiipeillyt.  Alunperin 1969 Kulturpark Plänterwarldin nimellä avattu puisto on vuosien myötä vaihtanut nimeään ja omistajia, kunnes se vuonna 2002 suljettiin lopullisesti yleisöltä. Wikipedian mukaan puiston omistaja Norbert Witte istuu vankilassa kokaiinin salakuljetuksesta. Jos rahaa löytyy takataskusta, puistoa saa vuokrata kaupallisiin kuvauksiin. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä pari asiaa; puistossa ei ole sähköä ja se vuokrataan sellaisenaan. Jos siis haluat maksaa puiston pyytämän hinnan kuvauksistasi, varaudu siihen että viet sinne mukanasi vuodenajasta riippuen riittävästi valoja, akkuja ja/tai agrekaatin, ruokaa, vettä, kumisaappaita, hyvähermoisen tiimin, jonkun terävän välineen jolla voi raivata risukkoa ja varaudut kyykkäämään mahdollisesti pusikossa tarpeillasi. Sana “disrepair” saa puistossa täyden merkityksensä.

Leikin loppu? Jotain kiehtovaa paikassa kuitenkin on.  Dinosaurukset näyttävät siltä kuin ne olisi yllätetty kesken käsittämättömän vitsinkerronnan, jossa toinen kierii maassa naurusta. Tarkkailija katsoo puiden välistä keskustelua johon ei  voi päästä osalliseksi. Ryteikön keskellä nököttää puiston tunnus: 45-metriä korkea maailmanpyörä. Ilmaa halkoo liitoksistaan narisevien vaunujen nitinä. Miten sen on mahdollista? Puistohan on suljettu. Jossakin kuuluu jatkuva koirien haukunta ja niitä on useita. Maailmanpyörä pyörii hidastettuna kuolemantanssia ympäri ympäri ylöspäin vieden kummitusten vaunuja kohti pilvistä ja sateista taivasta. Katson kerran, toisen kerran. Hieraisen silmiäni. Se pyörii.

Pimeä saartaa. Poislähtiessä lähden tietysti väärään suuntaan ja kävelen ylimääräisen lenkin puistossa kauemmas Spree-joen rantaa pitkin. Vastaan ei juuri tule muita ihmisiä. Tällä kertaa kiitän Falkin berliinikarttaa jossa jokainen tienmutka on kauniisti piirretty. Vielä kun tekisivät sellaisen version, jonka osaisi kätevästi taitella kasaan ilman suurempia ihmettelyjä. Metroilen takaisin Alexanderplatzille ja menen TV-torniin drinkille. Tornista käsin ihastelen muita Berliinin maailmanpyöriä. Niitä joissa palaa valot ja joissa ihmiset vielä nauravat ja kenties suutelevat, kuten vieressäni halaileva vanhempi saksalainen pariskunta. He katsovat haltioituneena tornista levittäytyvää maisemaa. Valomeri ulottuu silmänkantamattomiin. Minä suutelen lasia ja juomaa sen sisällä.

Monin tuntemattomin terveisin

No comments:

Post a Comment