Sunday, 4 December 2011

Berliinin taivaan alla

Passing Human Parade on aloittanut ensimmäisen levynsä tekemisen.  Se tuo mieleen väistämättä muistoja muista ensimmäisistä kerroista: Sen miten uutta ja ihmeellistä kaikki oli kun Myyt äänitti Murheenkryyni-EPtä Hämeenlinnassa tai mitä tapahtui kun Tuvalu sulkeutui metsän keskellä olevaan kummitustaloon äänittämään Säätyttöä. Passing Human Parade -ajatustyöstä osa tapahtuu nyt täällä Berliinissä ja sen jälkeen jatkan työskentelyä Helsingissä, jonne olen kotiutunut viimeisten parin vuoden aikana. Kun takana on 20 vuotta bändityöskentelyä, olotila on kaksijakoinen. Olen samaan aikaan äärimmäisen haltioitunut ja inspiroitunut, mutta samaan aikaan väsynyt vuosien painoon. Haluan puhdistaa pöytäni, aloittaa tyhjästä, aloittaa kaiken alusta.

Kaikki ne ensimmäiset kerrat: Myyt sai ensimmäisen henkäyksensä Lontoossa 1995, kun olin lukioikäisenä teatterivaihdossa nuorisoteatteri Populan kanssa. Olin tutustunut Tuomakseen teatterin ja musiikin kautta ja aloimme esiintyä yhdessä. Tuomas säesti kitaralla ja minä lauloin. Myöhemmin akustisesta versiosta kasvoi ensimmäinen oikea bändini. Myytin tarina kesti yhteensä seitsemän vuotta sisältäen dramaatisia käänteitä ja useita soittajavaihdoksia. Yhdessä julkaisimme Diivan, Tuntemattoman, Likaiset kielet ja Syliisi. Tarinoita, jotka kertovat nuoruuden vimmasta ja palavasta halusta rakastaa ja tulla rakastetuksi. 

Tuvalu syntyi Myytin raunioille talvisena helmikuun päivänä vuonna 2003 kun pohdimme Antin ja Jussi Oskarin kanssa pitäisikö perustaa bändi jossa voisi kokeilla asioita, joita ei aikaisemmissa bändeissä sallittu. Säätytöstä lähti liikkeelle progressiivinen kausi, jossa surutta tanssivat samassa piirissä tontut, tieteiskirjallisuus, virtapiirit ja kuolema. Tuvalu työskenteli kahdeksan vuotta ja jäi sen jälkeen tauolle. Tuvalun myötä muutuin analyyttiseksi, hurmio tuntui heikkoudelta. Kirjoitin tekstin Parahin Nikola, olisin voinut myös kirjoittaa tekstin Parahin Kafka. Molemmat heistä ovat tehneet lähtemättömän vaikutuksen.

Passing Human Parade alkoi muodostaa hahmoaan 2010-2011 kun olin menettänyt jotakin minulle tärkeää, irtisanonut itseni päivätöistä, myynyt sen mitä omistin ja muuttanut uuteen kaupunkiin. Tuvalun jäädessä tauolle, elämääni tuli yhtäkkiä myös tilaa uudelle musiikille: Sävelille jotka olivat koko ajan olleet sisälläni, hahmolle joka oli odottanut vuosien ajan kärsivällisesti että kuulisin itseni, kuulisin sen henkilön joka on Tori Amoksen sanoin "ollut hiljaa kaikki nämä vuodet". Olin myös joskus vannonut etten koskaan muuta Helsinkiin ja kuitenkin muutin juuri sinne. 

Ennen lähtöäni Berliiniin, siivosin vanhoja valokuvia. Löysin kuvia joissa olin 20-vuotias naivi, mutta elämään suunnattoman intohimoisesti suhtautuva tyttölapsi. Sellainen, jolle jokainen hetki yössä on salaperäinen ja vieras, jolla on jatkuvasti nälkä ja jano koska mikään tästä maailmasta peräisin oleva asia, ei voi ravita tarpeeksi. Olin unohtanut miltä se kaikki tuntui. Se tunne, jossa elämä virtaa lävitse tässä hetkessä. Ei joskus eilen, ei koskaan huomenna, vaan juuri tässä ja nyt. Kun aloin kirjoittaa PHPn kappaleita, jokin sisälläni palasi kotiin.

Nyt on joulukuu 2011. Istun kirjoituspöydän ääressä Koloniestrassella. Tämä on kolmas suuren projektin aloitus ja kuitenkin jälleen se ensimmäinen kerta. Mitä tästä tulee, en voi tietää. Tiedän vain että olen läsnä. Tässä kaikki mitä olen. Ja teidät haluan kutsua tälle matkalle kanssani. Vaikka PHP on sooloprojekti, teemme sitä yhdessä rakkaani, Se olkoon kaupunki kaupungin sisällä, toinen todellisuus todellisuuden puolivälissä. Olen otettu siitä, että olen saanut monia ystäviäni mukaan toteuttamaan tätä kanssani ja nöyrä siitä että kaiken kokemani jälkeen saan edelleen musiikkia tehdä. Elämä on tässä. Ei joskus eilen, ei koskaan huomenna. Juuri nyt, tässä, sinä, minä, yhdessä me.

Nämä sanat kirjoitin kolmas joulukuuta Berliinin taivaan alla
Monin Tuntemattomin Terveisin

No comments:

Post a Comment